Korona-ajan hiihtobuumi näkyy Ifin tapaturmatilastoissa – näillä vinkeillä ladulle turvallisesti

Hiihdon suosio on kasvanut viime vuosina selvästi. Korona on saanut suomalaiset harrastamaan entistä enemmän ulkolajeja ja lumiset talvet ovat mahdollistaneet hiihtämisen etelää myöten. Suomalaisten hiihtoinnostus näkyy myös lisääntyneinä hiihtotapaturmina.

Perhe hiihtää ladulla metsässä
Perhe hiihtää ladulla metsässä

Talvilomat erottuvat selvästi piikkeinä Ifin vahinkotilastoissa. Tapaturmia on sattunut vuosien 2019-2021 lomaviikoilla selvästi tavallisia viikkoja enemmän.

–  Talvilomilla harrastetaan paljon perheen kanssa ja enimmäkseen kaikki sujuu mäissä ja laduilla hyvin, mutta kyllä nämä meillä ovat tavanomaista kiireisempiä viikkoja, kertoo Ifin henkilövakuutusten korvausasiantuntija Anne Koivisto.

Selvästi eniten talvilomilla sattuvat tapaturmat aiheuttavat murtumia, mutta myös venähdyksiä, revähdyksiä ja ruhjeita tulee normaaleja talviviikkoja enemmän.

Erityisen kovilla ovat talvilomailijoiden polvet, olkapäät ja ranteet, joiden vammat korostuvat Ifin korvaustilastoissa.

Hiihtotapaturmien määrä on kasvanut

Aiempina vuosina tapaturmat ovat talvilomilla jakautuneet tasaisemmin eri urheilulajien, kuten jääkiekon ja lumilautailun kesken, mutta vuosi 2021 poikkeaa aiemmista.

– Viime vuonna eniten tapaturmia on eri urheilulajeja vertaillessa tapahtunut hiihtäessä. Tämä on varmasti seurausta ihmisten kasvaneesta innostuksesta lajia kohtaan, kommentoi Anne Koivisto.

Hiihtotrendi on jatkunut tänä talvena ja vuoden 2022 alkuviikkoina on myös sattunut hiihtotapaturmia aiempia vuosia enemmän.

– Ehkä Suomen olympiamenestys hiihdossa innostaa vielä entisestään ihmisiä laduille nyt tulevina talvilomaviikkoina. Toisaalta ulkomaanmatkailu on myös jo hieman lisääntynyt viime vuoteen verrattuna, kommentoi Anne Koivisto.

5 turvallista vinkkiä hiihtoladulle

  1. Panosta varusteisiin. Jos et hanki uusia, niin vanhat sukset kannattaa käyttää ammattilaisen huollettavina. Vuokrauspisteistä saat aina keliin soveltuvat sukset. Jos suksi ei luista, jää harrastus todennäköisesti lyhyeksi.
  2. Unohda laturaivo. Talvilomaviikoilla suosituilla laduilla saattaa olla ruuhkaa, tähän on hyvä varautua ja lähteä matkaan rennoin mielin.
  3. Aloita rauhallisesti. Jos et ole pitkään aikaan hiihtänyt, kannattaa valita tasainen latu ja edetä rauhalliseen tahtiin. Jos et harrasta muutakaan urheilua, on startin hyvä olla sitäkin rauhallisempi. YouTubesta löytyy hyviä tekniikkavideoita.
  4. Varaudu haavereihin. Oli laji mikä hyvänsä, on perusensiapuvälineet hyvä pitää lähellä esimerkiksi autossa.
  5. Vakuutus kuntoon. Tapaturma- ja sairausvakuutus tuo turvaa tavallisimpiin urheiluvahinkoihin. Myös matkavakuutuksesta on apua, jos se kattaa kotimaan matkojen tapaturmat.

Ajanvietettä aikuiseen makuun

Nykyään pelaamisen ollessa suosittua kaikissa ikäryhmissä, on se lisääntynyt määrä näkynyt myös mobiilipalveluissa – pelaamista tapahtuu todellakin kaikissa ikäryhmissä ja kaikissa sukupuolissa. Varsinkin aikuisille tarkoitetut rahapelit ovat uudessa nousussa ja niiden tarjouksista voit lukea lisää www.kasinoforum.fun sivustolla, joka tarjoaa hyviä tarjouksia eritoten uusia pelipaikkoja etsiville rahapelien ystäville.

Jos sen sijaan etsit muita ajanvietteitä, esimerkiksi suoratoiston ja elokuvien parista niin viihdecorner.com toimii hyvänä apulaisen ja harrasta.net esittelee vastaavasti vähän kaikenlaisia mahdollisia harrastuksia liikunnasta kädentaitoihin.

Aikuisten lisääntynyt vapaa-aika on todellakin tuonut markkinoille paljon uusia mahdollisuuksia. Oletko sinä jo löytänyt omasi?